cupcakes

cupcakes

torstai 30. heinäkuuta 2015

Pala kesää

Heipä hei! Kesä etenee hurjaa vauhtia, onneksi minulla on vielä kesäloma vasta tulossa ;)
Vaikka kesäni on ollut työpainoitteinen on siihen mahtunut mm. reissu Tampereelle avomieheni kanssa ja reissu mökille tyttöjen kanssa. Tässä on pala minun kesästäni :)

Vadelmabrownie ja mustikka-valkosuklaapiiras
Juhannuksena olimme Taivassalossa mökkeilemässä, tein tällaisia herkkuja vietäväksi. Nykyään tuo mustikkapiiras löytyy myös meidän vitriinistä, on muuten hyvää :)


Töissä artissa on tullut tehtyä vähän uusia tuotteita vitriiniin, mm. ihanaa suklaa-mustaherukkamoussekakkua sekä fetakreemileipiä marinoidun punasipulin kera. Tänään leivoin viikonlopuksi leivoksia lime-mansikkamoussella. Menkäähän ihmeessä herkkuhetkelle viikonloppuna Café Artiin. :)


Käsityöläismarkkinoilta löytyivät nämä ihanat kakkukorvikset <3

Pionit olivat kauneimmillaan muutama viikko sitten





















Viime viikonloppuna olimme avomieheni kanssa Tampereella minilomalla. Yövyimme Hämeenpuiston Cumuluksella. Perjantaina kiertelimme kaupunkia kahden, kävimme American Dinerissa syömässä ja eksyimme johonkin aivan kamalaan yökerhoon :D. Lauantain vietimme ystäväpariskunnan kanssa, he osasivatkin viedä meidät hyviin paikkoihin ettei tarvinnut enää eksyä :P. Viikonloppu oli mitä mukavin, hotelli oli oikein kiva :)



Namm
Jälkiruuaksi otin brownien ja avomieheni otti jallun :D






Ravintolapäivä lähestyy! Tulkaa herkuttelemaan jokirantaan 16.8 :) Sunnuntaina pidämme Roxyn kanssa testileivontapäivän eli blogipäivitystä ja menun julkaisua tiedossa!


-Bella

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kesäkuulumisia

Kesä on edennyt jo pitkälle, aika on kulunut lähinnä töissä ja mökillä oleskellessa. Itseäni alkaa aina hieman ahdistaa kun syksy lähenee, haluaisin pitää kiinni kesästä kynsin hampain...Mutta eipä ajan kululle mitään voi, siispä täytyy nyt nauttia jokaisesta hetkestä täysillä!
Ollaan jo alettu suunnittelemaan seuraavaa ravintolapäivää joka on 16.8! Menuu on melkein valmis, enää puuttuu testileivonta. ;) Ollaan taas samalla paikalla kuin viimeksikin, ja nyt varaudutaan hieman paremmin niin että herkkuja riittää mahdollisimman monelle. Toivottavasti sää suosisi taas! Klikkaa tästä facebook-eventiin ja tästä karttaan.Tuo nuoli sitten hyppii vähän sinne tänne, tarkka paikka on siis jokirannassa kristiinankadun ja läntisen rantakadun risteyksessä. :)
Tässä vielä vähän kakkukuvia viime viikoilta, lähinnä töissä väsäiltyjä. :)

Mustikkajuustokakku

Mango-vadelma

Raparperi-vanilja, en itse päässyt koristelemaan kun meni toiseen paikkaan myyntiin

Kinuski-mustaherukka, ihana yhdistelmä :P
Porkkana-pähkinäkakku
Vadelma-kinuski, ihanan makuinen ja kiva oli testata tuota "raidoitus"-tekniikkaa :)

Suklaa-appelsiinikakku

Mansikka-marenkikakku

Toinen mansikka-marenki :)
Jokapäiväinen pullatehdas töissä :)

Enpäs tietenkään muistanut ottaa paistetuista korvapuusteista kuvaa mutta taikinakin on hyvää!

 Lopuksi pieni vertailu mansikkakakuista, töissä vs. mökillä, kumpikohan on kumpi? ;D



Noh, esteettisyys on joskus yliarvostettua! Ja kyllä oman maan mansikat maistuu aina parhailta. :)

-Roxy