cupcakes

cupcakes

lauantai 8. elokuuta 2015

Lähetkö mun kanssa sieneen?


Kuulemma metsät olis nyt täynnä kanttarelleja...Noh, eipä niitä ihan hirveästi löytynyt kun metsässä käväistiin mutta muutama kanttarelli tarttui matkaan, mustikoita sen sijaan olis ollut litrakaupalla. Onneksi pakkasesta löytyi muutama suppis joten tekaisin sieni-pekonipiirakan kun oli oikein hienoja vieraita tulossa kylään. ;) Jälkkäriksi tein juustokakun jossa maistuu vadelmamousse ja kinuskikastike. Vatut omalta pihalta tietenkin poimittu, ahkera kun olen. ;D

Sieni-pekonipiirakkaa ja juustokakkuu
Vadelma-kinuski <3

Minulta tilattiin myös kakkuja rippijuhliin, minttusuklaakakkuja pätkiksistä ja tummasta suklaasta, on aika tuhtia tavaraa! Ruusut ja rippiristit marsipaania, ketjuna nonparellit ja "lehdet" valkosuklaata. Lisäksi toivottiin lohi-voileipäkakkuja.

 


Töissäkin tuli taas leivottua kaikkea kivaa, esimerkiksi nämä:

Mansikkamoussekakku


Mustaherukka-kinuskimoussekakku

Koska olen niin kiltti ajattelin julkaista täälläkin sieni-pekonipiirakan ohjeen, parempaa en ole maistanut jos ihan rehellisiä ollaan! Ohje on alunperin osittain vanhasta kotitalouskirjasta, netistä ja omasta päästä otettu. Olen aika suurpiirteinen enkä jaksa koskaan mitata kaikkea niin ohjekin on vähän tulkinnanvarainen. :D  Sienien ja pekonin määrää muuttamalla tästä saa omanlaisensa. Tässä se tulee:

Sieni-pekonipiirakka

 Pohja:
150g voita
n.4-5dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
tilkka vettä

Nypi jauhot voin sekaan, lisää suola. Lisää vettä kunnes taikina on sopivan kimmoisaa eikä tartu sormiin. Painele voidellun piirakkavuoan pohjalle. 

Täyte:
1 sipuli
1-2 pakettia pekonia
n. 5-10 dl sieniä, kanttarelleja, suppilovahveroita, mistä vaan tykkää
voita
 2dl kermaa
2 kananmunaa
suolaa maun mukaan
(pippuria, yrttejä) 
päälle jotain hyvää juustoraastetta

Ruskista pilkottu sipuli voissa, lisää pilkotut tai kokonaiset sienet ja anna niiden ruskistua hetki. Siirrä sivuun ja ruskista samalla pannulla pilkottu pekoni, yhdistä lopuksi kaikki. Levitä pohjan päälle tasaisesti. Sekoita kerma, munat ja mausteet. Kaada täytteen päälle niin että täyte lähes peittyy. Ripottele reilusti juustoa päälle. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia. 

Namnam tää on niin hyvää, sopii mainiosti esim dagen efter-ruoaksi, paljon parempaa kuin joku kämänen pitsa! ;D Tätä olen tehnyt esim. rapujuhliin ja erinäisiin kutsuihin. Ja tää syödään sitten lämpimänä eli vaikka mikron kautta jos on malttanut jättää jotain seuraavaan päivään! :D

-Roxy

2 kommenttia:

  1. Voiko voin korvata juoksevalla kasvisrasvalla? Paljonkohan sitä sitten tarvii laittaa? :)
    / ida

    VastaaPoista
  2. Hmm ainakin margariinilla voi korvata. Voit toki kokeilla laittaa juoksevaa kasvirasvaa mut jätä silloin vesi pois, laita ensin jauhot ja suola kippoon ja lisää kasvirasvaa vähän kerrallaan kunnes koostumus on sopivan kimmoisa, ehkä n. desi riittää. :D

    VastaaPoista